Hyvät työskentelyolosuhteet ovat silmille aivan yhtä tärkeitä kuin muullekin keholle, joten valaistuksen ergonomiaan panostaminen on olennainen osa työhyvinvointia. Valon tarpeen kokemisessa on kuitenkin suuria yksilöllisiä eroja. Valaistukseen liittyvät suositukset eri työtehtäviin ja -ympäristöihin määritelläänkin standardissa SFS-EN 12464-1:2003, mutta ne ovat vasta lähtötaso valaistuksen subjektiivista riittävyyttä arvioitaessa.
Satoja lukseja valoa
Valaistuksen voimakkuutta eli katsottavalle pinnalle tulevan valon määrää mitataan lukseina (lx) metrin etäisyydeltä mitattuna. Suurta tarkkuutta vaativissa tehtävissä voi valon tarve hyvin olla 1500 luksia, jolloin tavallinen loisteputkella varustettu työpistevalaisin ei enää yksin riitä, vaan työpisteen valaistukseen tarvitaan joko lisäksi sivuvalaisimet tai LED-työpistevalaisin, jonka valaistusteho metrin etäisyydeltä mitattuna on 1800 lx.
Paljonko valoa on sitten tarpeeksi? Entä milloin valoa on jo haitaksi asti? Ilmatieteen laitoksen mukaan aurinkoisena keskipäivänä valaistusvoimakkuus on 10 000 luksia, jolloin useampi meistä laittaa jo mieluusti aurinkolasit silmilleen. Sisätiloissa luonnonvalo on toki tarpeen psyykkisen hyvinvoinnin vuoksi, mutta työtilan valaistuksen toteuttamisessa siitä on kuitenkin enemmän haittaa kuin hyötyä. Jos sisätilojen yleisvalaistus on keskimäärin 200-500 luksia, ja aurinko paistaa täydellä teholla ikkunasta, tämä suuri ero valaistuksen voimakkuudessa voi aiheuttaa varjoja ja häikäistymistä ja näin haitata olennaisesti työntekoa.
Muunneltava valaistus työntekijän mukaan
Tärkeintä valaistuksessa on kuitenkin mahdollisuus muunnella sitä työtehtävien ja etenkin työntekijän mukaan, ikääntyneemmät työntekijät kun tarvitsevat suurempaa valaistusvoimakkuustasoa ja tehokkaampaa häikäisyn estoa kuin nuoret. Työterveyslaitoksen mukaan 60-vuotiaiden näkötarkkuus on keskimäärin puolet 20-vuotiaan näkötarkkuudesta, ja 60-vuotias tarvitsee jopa 12-kertaisen valaistusvoimakkuuden saadakseen saman näkövaikutelman kuin 20-vuotias. Henkilökohtaisen työpistevalaistuksen säädettävyys on näin yhtä tärkeää kuin muidenkin työpisteen osien, kuten pöydän, tuolin ja varusteluosien.
Riittävä ja tasainen valaistus lisää tuottavuutta, työn laadukkuutta ja kuormittaa vähemmän, sekä myös luo työympäristöstä miellyttävän ja turvallisen, kuten kaikki muutkin ergonomian osa-alueet. Riittävän valaistuksen määrittelyssä kannattaa kuitenkin ensisijaisesti uskoa omia silmiään, vaikka standardi ohjaakin oikeaan suuntaan.